SSG:n kansainväliset kilpailuavustukset vuodelle 2010 eli ns. "kv. stipendit" on anottava 30.4 mennessä. Anomukset on tähän päivämäärään mennessä toimitettava jaostonvetäjälle. Anomus tehdään erillisellä lomakkeella, jonka saa jaostonvetäjältä. Yleisiä periaatteita avustuksia myönnettäessä: - Myöhään saapuneita anomuksia ei käsitellä. - Urheilijalle myönnetään pääsääntöisesti vain yksi kv avustus / vuosi (yksi kilpailu) - Etusijalla on MM- EM- ja MC-kilpailut tämän jälkeen PM-kilpailut. - Kv avustuksia ei yleensä myönnetä GP-tason kilpailuihin. - Avustuksia ei pääsääntöisesti myönnetä sellaisia kilpailuja varten joiden matkakulut ja osallistumiset maksavat muut tahot (esim. SAL) - Huomioikaa urheilijan karenssiaika. Jotta pääsee osalliseksi kilpailuavustuksista on urheilijan pitänyt edustaa seuraamme kilpailuissa vähintään yhden vuoden. - Avustukset maksetaan jälkikäteen alkuperäisiä kuitteja vastaan. - Kuitit pitää toimittaa rahastonhoitajalle mieluiten heti kilpailun jälkeen, mutta viimeistään marraskuun loppun mennessä. - Budjetoidut avustusmäärärahat ovat rajalliset. Keskimääräiset avustukset viime vuosina ovat ollet n. 250 - 350 €/urheilija.
KV-anomusten lisäksi voi anoa myös jaostolta kilpailutukea. Näiden tukien anomisajankohdasta ja anomismenettelystä päättävät jaostot itse. Lisätietoa ja lomakkeita saa jaostojen vetäjiltä.
|